keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Rauman kirkko.

Siellä olisi konfirmaatio, ja kävin hiukan tutustumassa kirkkoon valokuvaamisen kannalta.
Ongelmana on, että kuvata saa mutta paikaltaan ei saa poistua, joten pitäisi osata arvata minne kohde sijoittuu, tuleeko joku hujoppi eteen, jne.

Raumalla on yksi ikävä juttu, alttaritaulu on lasimaalaus ikkunassa.
Ylimpänä kuva suoraan kameran aukon esivalinnan antamalla valotusajalla.
ISO 800, 1/250s, f 3,5 ja 40mm (80mm kino). ISO 400 olisi kyllä myös riittänyt, aika olisi silti ollut 1/125s, ehkä jopa ISO 200. Kattokruunu on kuvassa tarkoituksella, valotettu silti ikkunan mukaan.



Kokeilu salaman ja bouncen kanssa, siirrytty hiukan sivulle, että saatiin kattokruunu pois ikkunan edestä. ISO 200, 1/80s, f3,5 ja 40mm(80 kino). Salama automaatilla, korjattu tehoa +0,7.

Noin parinkymmenen koelaukauksen jälkeen päädyttiin tähän. ISO 800, 1/80s, f5,6 ja 42mm (84kino). Salamaa nostettu +1,7 ja bouncella.
Huomatkaa päivänvalon antamat varjot ikkunalaudalla, lisävaloa on annettu varovasti.


Kokeiltiin siis suoralla salamalla, bouncella, ilman salamaa, ja monia eri teho-, aika- ja aukkoyhdistelmiä. Olyn herkkyys ei vain kirkossa riitä minun putkillani, pakko ottaa salama esiin.
Lisäksi tuo ikkuna takana tekee hommasta minulle vaikeaa. Haluaisin kasvot näkyviin ja se vaatii lisävaloa etupuolelta ikkunaa kohti. En kuitenkaan haluaisi antaa valoa liikaa, jolloin alttaritauluna toimiva ikkunamaalaus jäisi tummaksi ja mitäänsanomattomaksi, näin käy suoralla salamalla. Siksi päädyin säätämään salaman tehoa , ja käyttämään bouncea.
Katsotaan miten viikonloppuna onnistuu, tilanne muuttuu kun kuvassa on parikymmentä valkoisiin kaapuihin pukeutunutta ihmistä.


sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Kasviota taas..

Käytiin tyttären kanssa kuvaamassa, nyt vain perheen pokkari oli toisen tyttären mukana rippileirillä, joten kuvattiin järkkärillä, eli minulla ei ollut kameraa.

Pari kuvaa kuitenkin kotimatkalla räpsäisin.
Hilla, eli Lakka, eli Suomuurain. Löytyi muutama, ja tuo kuvattu päätyi suuhuni noin sekunti kuvauksen jälkeen.

Sammakon tyttäreni löysi polun reunasta ja nappasi käteensä. Otin sitten kuvan, kotiin lemmikiksi en antanut tuoda.


sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Yashica ja joku räpsy.

Vaimon isän vanha kamera ajautui käsiini. Aikani sillä leikittyäni avasin kameran ja huomasin sisällä olevan filmin.
Nyt pitäisi viedä se kehitettäväksi, jos joku alkupään kuva olisi vaikka sääsätynyt.
Vaimon isä on kuollut 1992, ja sitä ennen kamera on ollut jo pitkään komeron hyllyllä, joten jos siellä kuvia on, ovat ne aika vanhoja.



Lisäksi pilvisenä päivänä puutarhassa räpsäisemäni kuva pionista, otettu kyllä ihan digidigi-kameralla.


lauantai 11. heinäkuuta 2009

Tallinna

Käytiin Tallinnassa, mukana oli vain pokkari ja kuviakin tuli otettua aika vähän, 32 kpl koko reissulla. Järkkäreiden halpeneminen noin 1/3 siitä mitä ne maksoivat vielä parisen vuotta sitten, on tuonut niiden esiintymisen matkameroina esiin. Lukematon määrä Nikonin, Canonin, Sonyn ja Olympuksen/Pentaxin järkkäreitä oli porukoilla käsissään. Esiintymistiheys suurinpiirtein tuossa järjestyksessä, vain yhden Olympuksen ja yhden Pentaxin näin.
Näkyvillä oli kuitenkin saman verran järkkäreitä kuin pokkareita, mutta pokkareita varmaan vielä lukumääräisesti oli enempi, koska kaikki niistä eivät olleet näkyvillä, osa oli taskuissa, laukuissa jne.

Pari kuvaa joissa ei esiinny perheenjäseniä, kiva terassi autotallin katolla;)



Kaatosade yllätti, kuva otettu pokkarilla salaman kanssa.